Startup-yhteisö vahvistuu jäsenasioihin keskittyvällä osaajalla

Jaa X LinkedIn Facebook

Suomen startup-yhteisön toimisto vahvistuu kokeneella hallinto- ja jäsenasioihin keskittyvällä Maija Lindemanilla. Keskeisinä tehtävinä tehtävinä Lindemanilla on jäsenkokemuksen kehittäminen ja jäsenhankinta.

Vuonna 2021 perustettu, 150 suomalaista startup- ja kasvuyritystä edustava Suomen startup-yhteisö vahvistaa toimintojaan. Uutena yhteisö- ja jäsenyysvastaavana elokuussa aloittanut Maija Lindeman on pitkän linjan järjestöammattilainen. Hänellä erityisosaamista muun muassa yhteisöllisyyden ja jäsenkokemuksen kehittämisestä, jäsenyyden hallinnasta sekä jäsenhankinnasta.

Yhteisöä vahvistamassa

Lindeman on aiemmin työskennellyt vastaavissa tehtävissä muun muassa Ammattiliitto Prossa ja Tradenomeissa. Koulutukseltaan Lindeman on tradenomi. Lisäksi hän on suorittanut Lapin yliopiston palvelumuotoilun perusopinnot.

Tärkeimpiä tehtäviä Lindemanilla ovat jäsenyyden hallinta ja jäsenpalvelut, jäsenkokemuksen ja siihen liittyen prosessien kehittäminen sekä yhteisöllisyyden ja jäsenten verkostoitumismahdollisuuksien edistäminen ja erilaisten tapahtumien järjestäminen. Lisäksi Lindeman vastaa jäsenhankinnasta ja muusta hallinnosta. “Olemme iloisia saatuamme kokeneen järjestötoimijan tiimiimme”, Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen kertoo. “Jäsenasiat ja yhteisön vahvistaminen ovat lähiaikojen toimintamme ytimessä.”


Vertaistuki on arvokasta

Uudessa tehtävässään Lindeman haluaa tukea jäsenistöä paikkakunnasta riippumatta ja luoda yhteisöllisyyttä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. “Startupeissa ihmiset ratkovat hyvin samanlaisia ongelmia, joten vertaistuki haasteiden edessä on erittäin arvokasta”, Lindeman muistuttaa. “Tavoitteenamme on vahvistaa yhteisön tarjoamia verkostoitumismahdollisuuksia, vertaisoppimista ja yhteisöllisyyttä ympäri Suomen.” Lindeman pyrkii siihen, että yhteisö kasvaisi ja toimisi jatkossakin ennakkoluulottomasti, jäsentensä lailla. “Tavoitteenamme on saada mukaan yrityksiä uusilta paikkakunnilta ja kasvattaa jäsenmäärämme kahteen sataan”, Lindeman kertoo.


Yhteystiedot

Maija Lindeman
Community and Membership Manager‭
+358 50 308 9419‬
maija@startupyhteiso.com