Suomen startup-yhteisö on yli 260 suomalaisen startupin ja kasvuyrityksen muodostama yhteisö, joka tuo yrittäjät yhteen oppimaan uutta ja ajaa suomalaiselle startup-kentälle tärkeitä asioita yhteiskunnassamme. Tavoitteenamme on tehdä Suomesta maailman paras paikka perustaa ja kasvattaa startup-yrityksiä, jotta startup-sektorista voisi kasvaa Suomen elinkeinorakennetta täydentävä uusi tukijalka.
Tule Suomen startup-yhteisöön analyytikoksi tai ekonomistiksi!
Etsimme tiimiimme analyyseistä, datasta ja tutkimustyöstä kiinnostunutta uran alkuvaiheessa olevaa ahkeraa ja ennakkoluulotonta tekijää.
Pääset käsiksi ainutlaatuisiin tilastoaineistoihin, joiden avulla analysoit startup-yrityksiä Suomessa. Tehtäviisi kuuluvat aineistojen kokoaminen, käsittely ja analysointi yhdessä yhteisön pääekonomistin kanssa. Osallistut vuosineljänneksittäin toistuvan barometrikyselyn toteuttamiseen ja tulosten analysointiin. Pääset mukaan tekemään talouskatsauksia, selvityksiä ja tutkimuksia. Lisäksi pääset analysoimaan Tilastokeskuksen rekisteriaineistoja ja tuottamaan niistä tietoa startup-yhteisölle tärkeistä aiheista. Osallistut myös satunnaisiin tietopyyntöihin vastaamiseen, joita saamme mm. sidosryhmiltä, jäsenyrityksiltä sekä Suomen hallitukselta.
Ennen kaikkea pääset käyttämään osaamistasi tehokkaasti ja kehittymään urallasi eteenpäin.
Tehtävässä toivottava osaaminen
- Ymmärrys tilastollisista menetelmistä
- Tilastoaineiston kerääminen ja koostaminen
- Perusymmärrys ja -osaaminen ohjelmoinnista (esim. Stata, Python ja LaTex)
- Kyky kirjoittaa analyyttistä tekstiä tiiviiseen ja ymmärrettävään muotoon
- Kykyä omaksua uutta tietoa tutkimuskirjallisuudesta
Tehtävässä onnistuminen edellyttää
- Oma-aloitteisuutta
- Rohkeutta tutkia uusia hankalalta vaikuttavia aiheita
- Halua oppia uutta
- Mielenkiintoa taloustieteellistä tutkimusta ja dataa kohtaan
- Kyky joustaa tarvittaessa myös oman ydinosaamisen ulkopuolelle
Kiinnostuitko?
Toimita meille vapaamuotoinen hakemus, CV ja palkkatoive osoitteeseen riikka@startupyhteiso.com viimeistään 24.1. 2025.