Viime päivien tapahtumat korostavat, että rasistista väkivaltaa ei saa hiljaisesti hyväksyä eikä sitä pidä vähätellä. Rasismin torjuminen vaatii jatkuvaa työtä ja sitoutumista.
Viikon sisällä Suomessa on tapahtunut kaksi vakavaa väkivallantekoa, joista molempiin epäillään liittyvän vahva rasistinen motiivi. Toisessa väkivallanteossa kohteena oli lapsi.
“Suomen startup-yhteisö on seurannut tapahtumia surullisina ja järkyttyneinä, ja haluamme tuoda kantamme esille, että tuomitsemme jyrkästi kaikenlaisen rasismin ja syrjinnän”, Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen sanoo.
Rasismin torjuminen vaatii jatkuvaa työtä ja sitoutumista kaikilla mahdollisilla tasoilla. Erityisesti heillä, joilla on valtaa, on velvollisuus käyttää hyväkseen asemaansa tukeakseen syrjittyjä ryhmiä ja nostaaksesi esiin heidän näkemyksiään. Vetoamme päättäjiin, että myös valtiovallan tasolla vahvasti tuomitaan rasismi ja ääriliikkeet sekä ryhdytään välittömästi konkreettisiin toimiin rasismin torjumiseksi.
Suomi on turvallinen maa, ja niin jäsenyrityksissämme kuin muissa suomalaisissa yrityksissä työskentelee lukuisia ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä, jotka ovat valinneet Suomen asuinpaikakseen turvallisuuden vuoksi. Yhteisönä haluamme rakentaa niin suomalaisten kuin Suomeen muuttaneiden ulkomaalaisten kanssa tästä maailman parhaan maan elää, kasvattaa perhe ja työskennellä. Mikäli sallimme edes hiljaisen rasismin, rasistisista väkivallanteoista puhumattakaan, emme tule saavuttamaan tavoitettamme.
Rasistista väkivaltaa ei saa hyväksyä eikä sitä pidä vähätellä. Vaikka rasismi ei olisi arkielämässä kaikille näkyvää, on se valitettavasti hiipinyt rakenteisiimme. EU:n perusoikeusviraston julkaiseman Tummaihoisena Euroopassa -selvityksen mukaan Suomi on tutkituista EU-maista Euroopan rasistisimpia maita.
Korostamme, että rasismiin ja syrjimättömyyteen vetoaminen ei voi olla poliittinen keppihevonen, jolla nostattaa omaa agendaa. Muistutamme, että startup-yhteisön kärkitavoite on alusta lähtien ollut luoda Suomesta maailman paras paikka parhaille osaajille perustaa ja kasvattaa startup-yritys, kansallisuudesta riippumatta.
“Olemme yhteisönä huolissamme myös siitä, kuinka nämä teot vaikuttavat maakuvaamme ja Suomen houkuttelevuuteen ulkomaalaisten näkökulmasta. Meillä on vahva visio siitä, että Suomi tarvitsee ulkomaista osaamista”, Pakarinen sanoo.