“Nälkä kasvaa syödessä”

Jaa X LinkedIn Facebook

Flowriten toimitusjohtaja ja perustaja Aaro Isosaari on vienyt yritystään päämäärätietoisesti maailmalle ensimmäisestä päivästä alkaen. Vauhti on ollut huima: alustava tuotejulkaisu tehtiin vain neljä viikkoa yrityksen perustamisen jälkeen, ja rahoituskierroksia on kerätty reilussa vuodessa jo kaksi.

Flowrite säästää aikaasi muuttamalla lyhyet lauseet lähetysvalmiiksi viesteiksi ja sähköposteiksi. Flowriten houkuttelevan tuotekuvauksen takaa löytyy iso teknologinen haaste luonnollisen kielen käsittelyn (NLP) muodossa. Tietotyötä tekevien päivistä massiivisen osan lohkaisevat erilaiset sähköpostit ja muu kirjallinen viestintä. Sen nopeuttaminen kymmenille miljoonille ihmisille on Flowriten tavoite.

Katse globaalilla tasolla

Perustamisestaan lähtien Flowrite on pelannut kansainvälisellä tasolla. Tämä ei näy vain toimintatavoissa, vaan sen näyttävät myös luvut. Kahdentoista hengen tiimi koostuu kahdeksasta eri kansallisuudesta, tuotteen odotuslistalla on 30 000 malttamatonta käyttäjää ja pre-seed-rahoituskierroksenkin koko oli suomalaisittain suurehko 0,55M€. Tiimi on nostanut vastikään toisen, 4,4 miljoonan euron rahoituskierroksensa.

“Odotuksia ei tietenkään etukäteen osannut laittaa näin korkealle. Mutta kun alustava tuoteidean julkaisu keräsi niin paljon kiinnostusta, tajusimme olevamme tekemisissä aidosti suuren ongelman parissa. Se nosti kunnianhimon tasoa – ja nälkä kasvaa syödessä”, Isosaari sanoo.

Vahingoksi alun nopeaa kehitystä ei voi kuitenkaan kutsua. Jokaisessa keskeisessä virstanpylväässä, kuten alustavassa tuotejulkistuksessa, tuotteen brändäämisessä ja positioinnissa, rahoituksen keräämisessä ja tiimin rekrytoimisessa katse on ollut tiukasti globaaleilla markkinoilla. Syy tähän on ollut yksinkertainen: menestys edellyttää suuria käyttäjämääriä, ja massat löytyvät maailmalta.

”Rekrytoinnissa etätyömahdollisuus on osoittautunut todella tärkeäksi”, Isosaari sanoo. Vielä tärkeämpänä hän näkee sen firman kulttuurin ja tulevaisuuden kasvun kannalta. Kun osa työntekijöistä on etänä alusta asti, organisaatiota ja kulttuuria ei tarvitse myllätä uusiksi operaatioiden laajentuessa.

Nopeaa kansainvälistä kehitystä ovat tukeneet myös sijoittajat. Flowritelle pan-eurooppalaisten sijoittajien valinta on avannut ovia ja näkymiä.

Kun kaikessa tekemisessä fokus on Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa, millainen on yrityksen suhde Suomeen?

”Eurooppa on viiteryhmä, mutta kyllä me itsemme suomalaiseksi yhtiöksi miellämme. Haluamme antaa takaisin yhteisölle, jolta olemme saaneet paljon.”

Poliittista keskustelua Isosaari ei juuri seuraa, ja toistaiseksi Flowriten osalta yritykseen liittyvä byrokratia on sujunut hyvin. ”Vuoden päästä osaan varmaan sanoa paremmin, mikä on oma kokemus esimerkiksi työlupaprosesseista.”

Yrittäjyyden seuraava sukupolvi

Isosaari ja hänen tiiminsä edustavat suomalaisen startup-yrittäjyyden seuraavaa sukupolvea. Kymmenen vuotta sitten monet Isosaaren ja hänen tiiminsä valinnoista – julkaise tuote mahdollisimman aikaisin, kerää rohkeasti kansainvälistä rahoitusta varhain, tarjoa tiimille tavat työskennellä miten ja missä he haluavat, rekrytoi alkuvaiheen tiimi tarkkaan – olivat kyllä ideaaleja, mutta harva pystyi niitä toteuttamaan.

Isosaaren mielestä nykyisin startupin perustaminen on helpompaa, koska apua on saatavilla runsaasti. ”Nykyään löytää online-lähteitä moneen spesifiinkin ongelmaan, ja ennen kaikkea, foundereita jotka ovat käyneet tämän matkan läpi, on todella paljon enemmän.”

Myös rahoituksen suhteen tilanne on muuttunut. Suomeen on saatavilla entistä helpommin VC-rahaa. Enää ei tarvi hypätä lentokoneeseen ja kiertää Euroopan startup-pääkaupunkeja, vaan kierroksen voi kerätä Helsingistä käsin.

Menestyksestä huolimatta Isosaari vierastaa startup-yrittäjien hehkutusta ja luotua erityislahjakkuudesta viestivää mediamielikuvaa.

”En koe olevani mikään poikkeusyksilö. Olen löytänyt asiat, jotka minua kiinnostaavat, ja työskennellyt aktiivisesti niiden parissa.”