Julkaisemme verkkosivuillamme kirjoituksia Visio 2040 – Kun asiat Suomessa tehtiin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti -esseekokoelmasta. Pääomasijoittaja Timo Ahopelto näkee, että tulevaisuuden uudet ja suuriksi kasvavat teknologiayritykset voivat syntyisi Suomesta, kun hoidamme asiamme oikein.
Visioni on, että Suomi on voittamassa 21. vuosisadalla uuden teknologian aaltoa kuten se oli voittajien joukossa 20. vuosisadan teollistumisessa. Suomi on tulevaisuudessa maailman uusien johtavien teknologiayritysten syntypaikka ja koti, ja suurten yritysten korkean tason tuotekehityksen sijaintipaikka. Tätä kautta syntyvä hyvinvointi jakautuu koko yhteiskuntaan vauvasta vaariin. Yhteiskunta keskittyy rakentamaan, ei riitelemään. Ymmärrämme teknologisen muutoksen, joka on meille kansakuntana yhtä aikaa uhka ja mahdollisuus.
Negatiivinen skenaario on päinvastainen. Kilpailu parhaista ihmisistä, yrityksistä ja resursseista on kovaa. Jatkossa Suomen on kilpailtava paitsi kansainvälisistä osaajista niin myös pitääkseen suomalaiset osaajat Suomessa. Mikäli tässä epäonnistutaan, on Suomen osa olla teknologian ostaja, ei myyjä. Keskeiset innovaatiot rakennetaan muualla ja rahastetaan meillä. En keksi 32 yhtään rationaalista syytä, miksi tulevaisuuden uudet ja suuriksi kasvavat teknologiayritykset eivät syntyisi Suomesta, kun hoidamme asiamme oikein.
Suomella on iso mahdollisuus ratkaista teknologialla ongelmia energiantuotannosta tehokkaaseen logistiikkaan. Erityisesti ilmastonmuutoksen torjunnan ratkaisuissa meillä on tällä hetkellä erityistä osaamista ja riittävän pieni ja nopea testimarkkina, jos haluamme sen itse uudella regulaatiolla ja uusia toimintatapoja esittelemällä luoda. Suomella on nyt uusi “Nokia moment” edessään.
Olen pääomasijoittaja, ja toimin lähes kaikilla toimialoilla peleistä bioteknologiaan. Pääomasijoittamisessa yhdysvaltalaiset pääomasijoittajat rantautuvat Eurooppaan, koska täällä on hyviä yhtiöitä. Toivottavasti suomalainen institutionaalinen raha ymmärtää olla mukana parhaissa yhtiöissä rohkeasti, jotta yrittäjyyden tuotot jäävät Suomeen. Mielestäni pääomarohkeutta pitäisi olla lisää.
Visioni toteutui, koska osasimme tehdä yhteiskuntana oikeita asioita. Yli hallituskausien ulottuva innovaatiopolitiikka, jossa keskeisenä on investontiajattelu kustannusajattelun sijaan, sekä kansainvälisen kilpailun realistinen ymmärtäminen ja kilpailu, jonka haluamme voittaa. Politiikkatoimet ovat yksinkertaisia, ja ne on listattu useassa selvityksessä vuosien varrella. Kuulostaa lattealta jargonilta, mutta tarvitsemme rohkeita ja ennakkoluulottomia liikkeitä. Asenteen pitäisi oikeasti olla sellainen, että raivaamme teknologiayritysten kasvun esteet pois kokonaisuudessaan. Jos emme raivaa, seuraava teollinen vallankumous tapahtuu muualla. Suomen politiikan ongelma on usein nollasummapeliajattelu: meillä on nyt maan rajojen sisällä resurssit, joita jaamme, ja jotka ovat staattisia. Yksikään toimi sellaisenaan ei tee meistä maailman kasvuyrityskeskusta, mutta on lukuisa määrä tärkeitä korjattavia asioita, vaikkapa työsuhdeoptioiden verotus, koulujen englanninkielisten luokkien lisääminen, henkilöstöannin puutteiden korjaaminen, osaajien maahantulon prosessien kitkan poistaminen, yritystukien kohdentaminen uuden luomiseen, t&k-tukipolitiikan uudistaminen ja yliopistojen innovaatio toimien uudistaminen.
Innovaatiopolitiikan onnistuminen mielestäni ratkaisee loppuviimein Suomen kohtalon. Valitettavasti sen ajamisella saa vähemmän ääniä kuin esimerkiksi viineillä ruokakaupoissa. Kukaan ei aja tätä asiaa politiikassa. Olemme poliittisesti umpikujassa, josta pitäisi päästä kääntymään takaisin. Koen, että järjestelmämme ei kykene ratkaisemaan Suomen kohtalon kysymystä, koska oikeastaan emme edes sisäistä keskeisiä ratkaistavia asioita kunnolla. Suomen on oltava nykyisen teknologia murroksen voittajien joukossa. Maailmantalouden palikoita jaetaan parhaillaan uudelleen. Voitimme edellisessä teollistumisen aallossa, nyt en ole varma, kuinka tämän uuden osalta käy.
Voittaminen onnistuu politiikalla, jossa oikeasti ja aidosti poistetaan esteet teknologiayritysten kasvun tieltä. Tätä kirjoittaessa maailman 10 arvokkaimmasta yrityksestä 7 on verrattain nuoria teknologiayrityksiä. Yhtään suomalaista yritystä ei ole edes Euroopan 50 arvokkaimman yrityksen joukossa. Britannian pääministeri käyttää osan ajastaan henkilökohtaisissa tapaamisissa kansainvälisten kasvuyrittäjien kanssa myydäkseen Lontoota parhaana paikkana sijoittua. Macron kestitsee säännöllisesti maailman isoimpien teknologiayritysten toimitusjohtajia kertoakseen, miksi Ranska on paras paikka sijoittaa korkean tason tuotekehitys. Nämä ovat faktoja, jotka laittavat ajattelemaan, mikä on meidän rooli jatkossa. Nykyinen status quo pitää rikkoa.
Timo Ahopelto, Lifeline Ventures