Barometri: Startup-yritysten odotukset tulevasta taloustilanteesta kääntyneet varovaisen myönteiseksi

Jaa X LinkedIn Facebook

Suomen startup-yhteisön jäsenyritykset arvioivat ympäröivän taloustilanteen kehittyvän myönteisesti. Startup-yritysten rekrytointiaikeissa nähdään kuitenkin edelleen hidastumista.

Ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen Suomen startup-yhteisön barometrikyselyn mukaan ympäröivän taloustilanteen nähdään kehittyvän myönteisesti. Taloustilanteen odotuksia kuvaava saldoluku on kääntynyt positiiviseksi (3,7) tuoreimmassa vuoden 2024 toisen vuosineljänneksen barometrikyselyssä.

“Näyttää siltä, että lähitulevaisuuden talouskehitys tulee olemaan myönteisempää startup-ekosysteemissä. Olin varovaisen toiveikas jo vuosi sitten, kun havaitsimme käänteen parempaan saldolukujen osalta. Tuoreimman kyselyn odotukset tulevasta ovat kääntyneet jo plussan puolelle, joka antaa mielestäni aihetta odottaa hieman nopeampaa kasvua ja mahdollisesti isompia valuaatioita startupeille Suomessa”, Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad sanoo.

Kuvio: Ympäröivää taloustilannetta kuvaavat saldoluvut Q2/2022 – Q2/2024.

Kuvio: Ympäröivää taloustilannetta kuvaavat saldoluvut Q2/2022 - Q2/2024.

Vuonna 2022 alkanut korkotason nousu ja rahoitusmarkkinoiden hiipuminen ovat vähentäneet saatavilla olevaa kasvurahoitusta startup-sektorilla ja johtaneet puolestaan maltillisempaan kasvuun ja pienempiin rahoitusmääriin. Rahoituksen väheneminen on puolestaan näkynyt startup-yrityksissä varsin kielteisenä suhtautumisena ympäröivään talouteen. Useampi nopeasti kasvava startup-yritys on joutunut tilanteeseen, jossa pääomasijoittajien rahoitusta olisi voitu käyttää enemmän nopeampaan liiketoiminnan kasvattamiseen, mutta sijoittajat eivät ole kyenneet tukemaan yhtä nopeaa kasvua.

Tuoreimman startup-barometrin tulokset ovat vuoden 2024 toiselta kvartaalilta, mikä tarkoittaa sitä, että aivan tuoreimmat muutokset globaalissa taloudessa eivät näy tuloksissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa julkaistiin hiljattain heikkoja työllisyyslukuja, jotka saattavat ennakoida taantuman alkua. Lisäksi pörssikurssit ovat hiljattain heilahdelleet maailmalla. 

“Tällaiset uutiset todennäköisesti aiheuttavat epävarmuutta myös startup-yritysten parissa ja ovat omiaan heikentämään yritysten näkemyksiä ympäröivästä taloustilanteesta”, Zad toteaa.

Rekrytointiaikeet ovat hidastuneet

Vaikka odotukset ympäröivästä talouskehityksestä ovat kääntyneet myönteisemmäksi, ei vastaavaa kehitystä ole nähtävissä startup-yritysten rekrytointiaikeissa tai arvioissa työntekijämäärien kehityksessä. Työntekijöiden määrää kuvaavat saldoluvut laskivat selvästi vuoden 2022 huipuista huipuista ja ovat jääneet pysyvämmin alhaisemmalle tasolle.

“On todennäköistä, että vaikka arviot tulevasta talouskehityksestä ovat muuttuneet myönteisemmiksi, emme ole silti vielä nähneet tarpeeksi isoja myönteisiä muutoksia esimerkiksi rahoitusmarkkinoilla, jotka näkyisivät rekrytointimäärien kasvussa. Hieman myönteisempi taloustilanne on eri asia, kun yritysten kyky kasvattaa henkilöstömääriään aiempaa nopeammin”, Zad summaa.

On syytä huomioida, että työntekijöiden määrän kehitystä ja rekrytointiaikeita kuvaavat saldoluvut ovat molemmat plus-merkkisiä, mikä tarkoittaa, että henkilöstömäärä keskimäärin startup-yrityksissä kasvaa.

Kasvun esteet muuttuivat nopeasti taloustilanteen mukana

Startup-barometrissä kartoitetaan keskeisiä kasvun esteitä siten, että vastaajat listaavat yrityksen kohtaamat keskeiset kasvun esteet. Vuoden 2022 alkupuolella osaavan työvoiman puute oli ylivoimaisesti merkittävin kasvun este. Vuosien 2021-2022 teknologiayritykset rekrytoivat nopeasti uutta työvoimaa ja kilpailu osaajista oli työmarkkinoiden toimivuuden kannalta jopa liian kireää. 

Globaalien talousvaikeuksien seurauksena startup-yritysten kasvu ja rekrytointiaikeet hidastuivat nopeasti, jolloin myös osaavan työvoiman puute koettiin aiempaa vähemmän kasvun esteenä. Keskeisimmäksi esteeksi muodostui nopeasti talousvaikeudet, rahoituksen saatavuuden puute sekä riittämätön kysyntä. Keskeisin kasvun este tuoreimmassa startup-barometrissä oli edelleen rahoituksen saatavuuden puute.

Kuvio: Keskeisimmät kasvun esteet startup-yrityksissä Q2/2022 – Q2/2024

*Selite kuvioon. Rahoituksen puute lisättiin startup-barometriin vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä. Aiemmin kyselyssä oletettiin, että startupit vastaavat rahoituksen puutteen kuuluvaksi talousvaikeuksiin, mutta kyselypalautteen vuoksi rahoituksen puute lisättiin omaksi vastausvaihtoehdoksen.

Rahoituksen puutteesta huolimatta suomalaiset startupit kiinnostavat maailmalla

Vaikka huoli ympäröivästä taloustilanteesta on ollut voimakasta startup-yhteisön jäsenistössä, on toimialalta silti tullut runsaasti hyviä uutisia laskusuhdanteen aikana. Esimerkiksi majoitusalaa mullistava startup-yritys BoB W nosti vuoden 2024 alkupuoliskolla 40 miljoonan euron rahoituskierroksen. Satelliitteja valmistava Iceye puolestaan keräsi 80 miljoonaa euroa rahoitusta ja tekoäly-startup Silo ai myytiin sirujätti AMD:lle 600 miljoonan euron hintalapulla.

Startup-ekosysteemissä siis tapahtuu jatkuvasti myönteisiä asioita, mutta todennäköisesti aiempaa hitaammin. On kuitenkin todennäköistä, että toimiala lähtee nopeampaan kasvun yleisen taloustilanteen parantuessa.